Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuuta 30, 2009.
Kuva
Kukaan ei voi olla irti kokonaisuudesta, kukaan ei voi koskaan tehdä mitään mikä ei ole yhteydessä siihen mitä on aikaisemmin kokenut ja siihen millaisessa ympäristössä on elänyt ja vaikuttanut. Ei siis tarvitse olla huolissaan, ei pohtia sitä kuinka tulisi toimia. Riittää kun on avoin ja vastaanottavainen viesteille jotka tulevat ulkopuolelta ja sisältä. Näitten viestien yhteisvaikutuksesta syntyy toiminta. Niitä voi yhtä hyvin kutsua myös impulsseiksi tai vaikuttimiksi. Nimityksillä ei ole merkitystä. Merkitystä on omalla kehitystasolla, omalla värähtelytaajuudella. Mitä tämä värähtely sitten on, kuinka se vaikuttaa, mikä on sen tarkoitus. Kaikki maailmankaikkeudessa on värähtelyä. Osa tästä värähtelystä voidaan mitata erilaisin teknisin apuvälinen. Suurin osa värähtelystä jää kuitenkin havaitsematta. Jokaisella on henkilökohtainen ”kielitaito”, henkilökohtainen värähtely. Mitä ”korkeampi” on värähtelytaso, sitä tietoisempi on kokonaisuudesta, sitä enemmän näkee, kokee ja ymmärtää Ym