Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2009.
Kuva
Samaa asiaa voi lähestyä monin eri tavoin. Paljon riippuu siitä minkä käsitejärjestelmän tai valmiin maailmankatsomuksen havaitsija on omaksunut. Samasta ilmiöstä tai tapahtumasta voidaan puhua käyttäen hyvin erilaisia termejä ja selitysmalleja. Joku lähestyy kysymystä psykologian avulla, toinen käyttää uskonnollista terminologiaa, kolmas luottaa nk. terveeseen järkeen jne.. Mitä lukkiutuneempia olemme valmiisiin malleihin ja käsitejärjestelmiin, sitä vähemmän näemme ja ymmärrämme. Vaikka kaksi ihmistä puhuisi samasta asiasta, voi olla, ettei löydy yhteistä kieltä ja kumpikin pitää omaa lähestymistapaansa ainoana oikeana. Jokainen tarkkailee kokonaisuutta oman todellisuusputkensa lävitse. Jokainen elää siis omassa maailmankaikkeudessaan. Todellisuus on monin verroin ihmeellisempi ja mielenkiintoisempi kuin mitkään määritelmät. Ei kannata sulkea silmiään vain siksi että jokin tapahtuma ei sovi yhteen omaksumiemme ajatusmallien kanssa. On mielenkiintoista pohtia miksi koemme todellisuude

Vierailu

Kuva
Noin vuosi sitten jokin sinisessä lipastossani vetää puoleensa. Huomaan laatikon pohjalla kirjeen jonka tätini on kirjoittanut vuosia sitten. On kulunut todella paljon aikaa siitä kun olen tavannut hänet edellisen kerran. Kirjeessä on runo joka käsittelee sanojen suhteellisuutta ja hiljaisuuden merkityksestä. Kirjeen luettuani ymmärrän että minun on otettava tätiini välittömästi yhteyttä. Vierailustani alkaa uusi ystävyytemme. Keskustelemme pitkään. On mielenkiintoista havaita kuinka tätiäni kiehtovat samat kysymykset kuin itseänikin. Henkisessä rakenteessamme on jotakin samaa. Tätiäni kiinnostaa kovasti miten olen soveltanut lukemaani käytäntöön ja miten todellisuudesta on paljastunut minulle kokonaan uusia puolia. Tätini kertoo pitkään jatkuneesta selkäkivustaan. Samassa kysyn haluaako hän energiahoitoa. En ole välittänyt energiaa kenellekään aikaisemmin. Asetan käteni hänen selälleen ja annan energia virrata. Olen ajatuksettomassa tilassa. Tunnen energioiden virtaavan päälaeltani k