Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2009.
Kuva
Muuttuminen ei ole suoraviivaista. Siinä on omat nousunsa ja laskunsa. Jos nyt alkaisin kirjoittaa blogia, siitä tulisi todennäköisesti monellakin tapaa toisenlainen. Huomaan kuinka tekstiini sisältyy kohtia jotka sisältävät tärkeilyä ja opettajamaisuutta. Tämän lukijatkin panneet varmasti merkille vaikka minulta se jäikin huomaamatta. Kyse on ollut ennen kaikkea egoni tärkeilystä. Havaitsen kirjoittaneeni yhtä paljon itselleni kuin lukijoille. Vakuuttelin olevani pitemmällä kuin olenkaan. Halusin uskoa asiaani. Kaikki tämä on osa kasvuprosessiani. Hyvä oloni voimistuu päivä päivältä ja se on yhä vähemmän riippuvainen ulkoisista tekijöistä. Tämä energia auttaa minua näkemään itseni uudella tavalla ja heikentää egoani. On vaikeaa ja oikeastaan mahdotonta määritellä koska kiinnostukseni blogissani käsittelemiini asioihin varsinaisesti alkoi. Murrosiässä luin Jarl Fahlerin kirjoja jotka tekivät minuun suuren vaikutuksen. Opin rentoutumistekniikoita ja tutustuin parapsykologiaan ja rajati

Keskustelutilaisuus

Kuva
Koin keskustelutilaisuuden kaikin tavoin onnistuneeksi. Paikalla oli neljä ihmistä. Kukaan meistä ei ollut sitoutunut mihinkään valmiiseen oppijärjestelmään. Koska jokaisella oli kokemuksia tietoisuuden eri tasoista ja maailman monimuotoisuudesta, saatoimme keskustella vapaasti ja ilman ennakkoluuloja. Jokainen meistä ymmärsi oman kokemuksensa perusteella että mahdollisimman avoin ja määrittelyistä ja ennakkoluuloista vapaa vuorovaikutus mahdollistaa uusien mahdollisuuksien ja näkökulmien löytämisen. Sain käsityksen, että me kaikki koemme tärkeäksi uudenlaisen vuorovaikutuksen. Joko jatkamme egon hallitsemassa maailmassa kohti totaalista kriisiä tai havaitsemme kokonaisuuden sellaisena kuin se näyttäytyy ilman määritelmiä ja valmiita käsityksiä. Tuntuu hyvältä kun huomaan että en ole ainoa joka kokee, että muutos on jo alkanut. Tilaisuus loppui kuudelta. Tämän jälkeen kävin ostamassa tunnelista palan piirakkaa. Kävelin kahvimuki kädessä Aleksin päähän ja sieltä Kauppatorin kautta Espaa

Käännekohtia

Kuva
toimia ilman suhtautumistapaa päästää irti ja pudota siihen mikä on Anonyymi sanoi... ”Kiitos vastauksesta. Tunsin paljon vihan tunteita tekstistäsi. Tarkoituksenani ei ollut mitenkään ärsyttää sinua. Anteeksi.” Haluatko kertoa, mikä tekstissäni synnytti vihasi ja minkä vuoksi? Mistä päättelet että ärsyynnyin? ”Mielenkiintoisena koen, että sanot että jos on maadottunut = ajatuksia.” Haluatko lukea vastaukseni uudelleen? Pystytkö liittämään viimeisen, kieltämättä huonosti harkitun lauseen kappaleen asiayhteyteen? ”Itse koen, että voin olla hyvinkin maadottunut ja silti voin kokea tämän hetken ilman ajatuksia.” Kannattaisiko meidän selvittää mitä maadottaminen meille merkitsee? Voiko olla että puhumme eri asiasta? ” "Tietoisena havaitsen nopeammin mitkä toimintamallit laskevat energiatasoani, eli estävät kokonaisuutta toteuttamasta itseään." Eikö osa kokonaisuutta ole myös toimintamallit, jotka laskevat energia tasoa?” Saitko lauseeni perusteella käsityksen että irrotan oman ha

Lisää vastauksia Jakille

Kuva
Jakki kertoo kokemistavastaan edellisessä kommentissaan, jonka voit lukea kokonaisuudessaan keskustelumme kommenttiosiosta Muutama vastaus Jakille ja jatkaa: ”Kirjoitit, että ajattelulla pääset vain tiettyyn pisteeseen, mutta et pidemmälle. Minä elän elämää sellaisena kuin se on ja koen sillä tavalla kuin koen. En yritä mihinkään pisteeseen tai pitemmälle. Olen vain läsnä siinä sellaisena kuin se on. Miten näet tälläisen tavan ja mikä on näkemyksesi aiemmin kuvaamastani kokemuksesta?” Jokainen kokee maailman aikaisempien kokemustensa, mielen luomien määritelmien ja maailmankaikkeudessa vaikuttavien lainmukaisuuksien mukaisesti. Vai osan tapahtuvasta pääsee tietoisuuteesi. Valitset kokemastasi sen mitä pidät tärkeänä ja merkityksellisenä. Ajattelusi, mielesi tekee tuon valinnan. Itsesi kannalta, egosi kannalta valintasi on ainoa mahdollinen. Mitä tietoisempi olen, sitä enemmän mahtuu tietoisuuteeni rakkauden energiaa, sitä vastaanottavaisempi olen. Tämä energia täyttää olemukseni ja oh

Tämä on sinulle

Kuva
jolla on rajoittuneen mielen rajat ylittäviä kokemuksia. Tämä on sinulle joka kaipaat muutosta. Tämä on sinulle joka olet huomannut, että muutos on jo alkanut. Paikka: Kirjasto 10, ryhmätyöhuone, Elielinaukio 2 G Aika: 19.9. ja 3.10. klo 15–18.

Uusi keskustelu Anonyymin kanssa

Kuva
Sanoit, että kirjoituksesi ovat muille tarkoitettuja. Olen lukenut tekstejäsi pitemmän ajan, välillä minulle on tullut olo, että haluaisit opettaa muita. En ihmettele lainkaan että sinulle on syntynyt tuollainen käsitys ainakin osasta teksteistäni. Jos olet lukenut kaikki tekstit, huomaat että olen käynyt lävitse erilaisia vaiheita. Aina välillä, todennäköisesti en kuitenkaan tarpeeksi usein, olen kirjoittanut että jokaisessa asiassa on mukana totta ja ei-totta. Kysymys on näkökulmasta, jokainen on omalla tavallaan ja omasta näkökulmastaan katsoen oikeassa. Olen kirjoittanut todellisuuden moniulotteisuudesta, siitä kuinka sanat eivät koskaan voi selittää kaikkea ja että kaikki on suhteellista jne. Olemme kaikki toistemme opettajia. Kerrot mielipiteesi tai käsityksesi, samoin tekee keskustelukumppanisi. Tämän jälkeen on mahdollista yhdessä tutkia asiaa edelleen. Kirjoitettu teksti ei ole puhdasta vuorovaikutusta ja myös väärinkäsitysten vaara on joskus enemmän kuin mahdollinen. Jos hal