Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2009.
Kuva
Kukaan ei voi olla irti kokonaisuudesta, kukaan ei voi koskaan tehdä mitään mikä ei ole yhteydessä siihen mitä on aikaisemmin kokenut ja siihen millaisessa ympäristössä on elänyt ja vaikuttanut. Ei siis tarvitse olla huolissaan, ei pohtia sitä kuinka tulisi toimia. Riittää kun on avoin ja vastaanottavainen viesteille jotka tulevat ulkopuolelta ja sisältä. Näitten viestien yhteisvaikutuksesta syntyy toiminta. Niitä voi yhtä hyvin kutsua myös impulsseiksi tai vaikuttimiksi. Nimityksillä ei ole merkitystä. Merkitystä on omalla kehitystasolla, omalla värähtelytaajuudella. Mitä tämä värähtely sitten on, kuinka se vaikuttaa, mikä on sen tarkoitus. Kaikki maailmankaikkeudessa on värähtelyä. Osa tästä värähtelystä voidaan mitata erilaisin teknisin apuvälinen. Suurin osa värähtelystä jää kuitenkin havaitsematta. Jokaisella on henkilökohtainen ”kielitaito”, henkilökohtainen värähtely. Mitä ”korkeampi” on värähtelytaso, sitä tietoisempi on kokonaisuudesta, sitä enemmän näkee, kokee ja ymmärtää Ym
Kuva
Jokin aikaa sitten havaitsin epämiellyttävän tunteen sydänchakran seutuvilla. Halusin tutkia mistä on kysymys. Havaitsin että energiakentässäni, kehossani oli vielä käsittelemättömiä asioita. Minulla oli vielä vaatimuksia ja odotuksia, erilaisia toiveita. Huomasin pakottavani itseäni, olin kärsimätön. Halusin selvittää asiat yhdellä kertaa ja lopullisesti. En luottanut nykyhetken voimaan. En antanut asioitten kehittyä luonnollisesti ja omalla painollaan. Näin ei tapahtunut ensimmäistä kertaa. Tietoisuuteni herpaantui hetkeksi. Tuo prosessi kasvatti nykyhetkessä elämisen taitoani. Olen jakanut viimeaikoina rakkauden energiaa ympäristööni. Olen oppinut havainnoimaan tarkemmin, olen oppinut lisää todellisuuden luonteesta. Kun tietoisuuteni on kasvanut ja laajentunut, myös todellisuuden kokeminen on muuttunut. Ei ole erikseen havaittua ja havainnoijaa. Kaikki on yhtä. Se on jatkuva prosessi.. Siinä on omat nousunsa ja laskunsa, sattumaa ei ole. Kaikki mitä minulle tapahtuu, auttaa minua k
Kuva
Olen tullut uuteen vaiheeseen. On aika katsoa enemmän sisäänpäin. On aika kuunnella kehoaan. Siellä on vielä käsittelemättömiä asioita. On katsottava, kohdattava kaikki epämiellyttävätkin tunteensa jotta niistä pystyy luopumaan. Käyn tämän prosessin loppuun saakka, tuli mitä tuli. Tällä hetkellä minulla ei ole muuta sanottavaa.