Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuuta 2, 2008.

neljäs

Kuva
Ehkä toivot löytäväsi jonkun ratkaisun, oli se sitten millainen hyvänsä. Kaipaat varmuutta, kaipaat turvallisuutta. Usein ihmiset tarvitsevat jonkun selitysjärjestelmän johon tukeutua. Mikä on sinun selitysjärjestelmäsi? Oletko mahdollisesti omaksunut jonkun uskonnon tai gurun joka kertoo sinulle kuinka tulee toimia. On myös mahdollista, että olet valinnut tieteisuskon. Oli valintasi mikä hyvänsä, olet määritellyt maailman valmiiksi ja sinusta tuntuu, että tiedät mitä todellisuus on ja millainen itse olet. Määritelmät ovat kieltämättä mukavia ja turvallisia, mutta niillä on aina myös omat rajoitteensa. Kuinka helppoa onkaan päättää etukäteen asioita, valita jokin suhtautumistapa jota sitten noudattaa. Siten saa hankittua itselleen melkoisen määrän turvallisuudentunnetta, mutta ehkä voi myös menettää jotakin oleellista ja tärkeää. Usein esitetään kysymys, mitä tulee tilalle kun luopuu kaikista määritelmistä. Siihen on helppo vastata. Tilalle tulee itse kokemus, nykyhetki, läsnäolo, oiva